5. tammikuuta 2013

Uusi vuosi

Jokohan herättelis blogin taas henkiin? Joulu oli ja meni, verhot sain ostettua ja vaihdettua, kuusikin saatiin haettua ja lahjat jaettua. Ruokaakin syötiin (tyypilliseen tapaan) liikaa. Kaikin puolin siis oikein mukava ja leppoisa joulu! Lahjojakin saatiin. Meillä oli tänä vuonna kokeilussa "salainen tonttu" systeemi, jossa arvottiin kuka ostaa kenellekin lahjan. Ensin arvottiin ihan oman porukan kesken, mutta sitten homma lähti vähän käsistä ja teimme uuden arvonnan sukulaisten (serkut puolisoineen + tädit miehineen) kanssa. Me saatiinkin ihan kivat lahjat jokaiselta tontulta, mm. kylpytakin, Sushi-tarvikkeita, kalaverkon ja mun lemppari oli Big Shot -leikkuri, jonka veljeni oli minulle ostanut. :) Ikävä kyllä leikkuri tietää rahanmenoa, kun pitää stansseja ruveta ostelemaan. Tietysti pitää herätellä vanha askarteluinnostuskin henkiin, on jäänyt tässä viimeisen vuoden aikana askartelut melko vähille. :)


Saimme toki ns. "pimeitä lahjoja". Yksi oli äitini hankkima seinäkello. :)

Uusi vuosi vaihtui Äänekoskella ystävien luona. Ja taas syötiin. :) Kaupunki ampui raketit jo iltakahdeksalta, joten saimme saunoa ja syödä ihan rauhassa loppuillan, mitä nyt muutama oma raketti ammuttiin puolilta öin. Tiistaina illalla sitten tuumittiin, että eiköhän tässä olla laiskoteltu ja herkuteltu ihan tarpeeksi, joten uudenvuodenlupauksemme olikin (yllätys yllätys) laihtua. :) Muuton jälkeen ainakin mulla on paino noussu sen viitisen kiloa, joten ne kun saisi pois niin olisi hyvä. :) Latasinkin puhelimeeni painontarkkailuohjelman ja neljän päivän aikana olenkin saanut jo melkein kilon pois. No, eikö ne sano että ekalla viikolla paino tippuu ja tokalla ei tapahdu mitään. (Ja mulla loppuu kärsivällisyys heti toisella viikolla...)

No, on tässä kaikenlaista suunnitelmaa tälle vuodelle. Haaveiltiin jostain reissusta (Lontoo? Pariisi?), mutta mitään ei olla vielä lyöty lukkoon. Pihahommia pitäisi aloitella kesällä (piha + autotalli + sauna), joten niiden suunnittelu pitäisi aloittaa. Sisällä onkin yläkerran viimeistely (seinät, lattiat, portaat + listat). Alakerrassa pitäisi viimeistellä listat (maalata + laittaa paikoilleen) ja laittaa viimeiset vetimet kodarin kaappeihin. Verhotangot pitäisi laittaa erkkerille ja ja ja... Mitähän vielä? Uusia huonekalujakin haaveilin, mm. kirjahylly ja sohvapöytä, mutta mutta...

Yksi sohvapöytä olisi JYSKissä, Maui-nimeltään. 
(Kuva JYSKin sivuilta)

Joka tapauksessa rahanmenoa on tulossa, joten ei se auta kuin töitä tehdä ja haaveilla lottovoitosta. :) Hauskaa uutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja: